Ravinto

 

Pörriäisenpesässä syödään monipuolisesti. Päivän ateriat koostuvat tavallisesti aamupalasta, lounaasta sekä välipalasta. Joskun lapsi jää myöhempään hoitoon, ja hänelle tarjotaan lisämaksusta ylimääräinen neljäs ateria. Aterian jälkeen yli 1-vuotiaat saavat xylitol-pastillin.

Aamupala n. 8:15

Pääsääntöinen aamupala on puuro, vaihdellen eri viljoja. Puuron lisäksi saa leipää ja tuorepalaa, joka on yleensä jotain hedelmää. Parina päivänä aamupala voi koostua ruisleivästä lisukkeineen, karjalanpiirakasta ja tuorepaloista tai jogurtista ja leivästä. Silloin tällöin laitan aamupalaksi munakokkelia tai kananmunalättyä leivän päällä.

Aamiainen on päivän tärkein ateria, sillä saamme päivän alkuun ja jaksamme ulkoilla ja touhuta.

Lounas n. 11:30

Pörriäisenpesässä on käytössä kiertävä ruokalista, jonka mukaan lounas valmistetaan. Joka viikko on yksi kalapäivä, kasvisruokapäivä, keittopäivä jne. Ruoat tehdään Viikkoruokalistat ja reseptit– kirjan mukaan, joka on julkaistu kaikkien halukkaiden saataville verkkokauppaani.

Tarjolla on niin perusruokia, kuin erikoisempiakin makuelämyksiä. Viime aikoina aasialainen keittiö on vienyt mennessään, ja olemme tutustuneet mm. linsseihin ja erilaisiin mausteisiin.

Yhdessä ruokaillessa opimme samalla kunnioittamaan toisen ruokarauhaa, käyttämään lusikkaa ja haarukkaa, pöytätapoja ja tietenkin maistelemaan erilaisia ruokia.

Lounaalla on aina tarjolla kasviksia, sekä näkkileipää. Keittopäivinä leipäpala on yleensä pehmeää leipää, kuten sämpylää tms.

Välipala n. 14:30

Välipala maistuu yleensä erittäin hyvin päivänokosten jälkeen. Välipalalla on usein tarjolla leipää, piirakkaa, hedelmiä, jogurttia, marjoja, smoothieta, kasviksia ja marjoja. Jogurtit on aina itse maustettuja. Maistuvaksi todettu yhdistelmä syntyy maustamattomasta jogurtista, avokadosta, banaanista ja mustikasta. Välipalalla ruokajuomana on yleensä vesi. Joskus tuoremehua, johon ei ole lisätty sokeria.